minun pillu treffit helsingissä

Minusta aloittaja sanoi selvästi, että miehen tulee illallisella maksaa vain omat kulunsa. D Kerrankin nainen on aloitteellinen, ja te senkun kiukuttelette!

Vie uskottavuutta jopa sinulta, m-i-e-s, tuo kukkoilu, röystäily ja itsensä pönkitys. Muuten hyvä, mutta ylipäätänsä hänen koko kirjoituksessaan ole mitään logiikkaa, joten todennäköisesti avohoitopotilas ja mies. Minulla se menee näin, valitettavasti. En tiedä sinun seuralaistesi kasvatuksesta, mutta meillä se on ihan opetettu, eikä edes kantapään kautta. On varmaankin joku ulkopuolinen, ei raukka tiedä mihin tuli.

Ja onko toisaalta ihme, etteivät naiset pyydä miehiä ulos tee aloitteita , jos koko lysti pitäisi maksaa? Omansa kyllä aina voi maksaa, siihen aina varaudun. Ulkopuolinen ja ei tiedä mihin tuli? Mikäli tämä olisi edes hiukan haiskahtanut aidolle, en olisi tähän edes vastannut. Koska tiesin mitä on luvassa, lähin saamaan oman sadistisen mielihyväni. Sutinaa varten löytyy treffit ja chatit.

Ulkopuolinen muutenkaan ei tietäisi, että yli puolet omaa monituisia ongelmia, juuri tällä palstalla. Onhan näissä toisinaan palkitsevaa huutaa metsään niin kuin se vastaa, mutta mitä noihin treffeihin tulee, niin se on aina tapaus ja tilanne kohtaista. Mikäli ollaan jo ulkona ja toinen pohtii syömistä tms. Kävelyllä ja käydäänkö kahvilla on eri merkitys kuin puhelin kouraan ja pyytämällä toinen puskista tai muuten puskista syömään. Itse en oleta että toisella on rahaa, itse oletan että itselläni on varaa vaikka hän överiksi vetäisikin.

Aloitteen teko ei liity treffeihin. Aloitteen tekeminen on ollut aina ilmaista. Aloite voi tulla ihan puskista, oli se sheivattu sääri tai rinnat. Kyllä se naisen aloite taitaa tulla miehelle kalliimmaksi. Treffitkään ei välttämättä maksa mitään, mutta naisten aloitteesta melko normaali kaava on, vaikuttaa hyvältä ja juttukin luistaa, mikäli kiinnostsa niin johonkin parempaan ja rauhallisempaan paikkaan tekee yleensä mieli, eli käytännössä avaussyöttö otetaan kiinni ja halutessaan tehdään maali.

Kärjistetysti tissit paljaana ja jooh mä maksan, mihin mennään. Mjoo Mä seison tässä Manalan oven edessä. Mutta jos näytät Keiralta, niin voin syödä uudestaan. Heh, aika heikosti menee sinulla Emmä kyllä sokkotreffeille lähde. Aloittajan ilmaisu on niin kärkevää ja sana "neuroottinen" toistuu niin tiheään, että hän lienee itse porukan neuroottisin ja huumorintajuttomin tiukkis. Kaiken lisäksi hän ei taida olla lesbo eikä muutenkaan mun tyyppiä. Taitaa mennä tuonne lihapullien ja Oonan mappiin.

Itse etsin naisesta empaattisuutta, hyväsydämisyyttä ja kiltteyttä. Aloittaja ei vaikuta tuollaiselta lempeältä tapaukselta kun puhuu noin tiukasti rahasta ja neuroottisuuksista ja mökötyksistä ym. Tuli aika kova kuva. Oho täällä on oikein valtioiden edustajia paikalla. Palstan nimi on Sinkut ja täällä päivystää joku , joka hoitelee ihmisille työpaikkoja ja valtioiden suhteita?

Nyt taitaa hieman uskottavuus olla koetuksella. Ei taida nyt aloitukseni saavuttaa ketään kivaa ja normaalia vapaata miestä. No täytyy mennä iltapäivällä syömään jonkun kaverin kanssa. Kuten huomasit, mahdollisimman väärä paikka. Kerrankin saavat aloitteen, ja itse saavat aikaiseksi vain kitinää. Heh, vaikka tämä ei olekaan tosissaan tarkoitettu treffikutsu tai jotain niin en silti tiedä teistä, mutta kyllä minä olen kohdistanut huomioni aina kiinnostukseni kohteelle suoraan niin ettei asiasta jää kummallekaan tai kenellekään mitään epäselvyyttä.

Tämä aloitus taas vaikuttaa taas jonkinlaiselta testiltä, joko oman haluttavuuden tai muun vastaavan. Tai sitten jollain palstaätmillä on tylsää ja päätti sitten viihdyttää itseään tällä tavalla. Kolmas ja ehkä epätodennäköisin skenaario on se, että kyseessä on joku epätoivoinen nainen, joka on jo kaikki muut miehensaantikanavat kokeillut.

Mutta kaikesta huolimatta nää on aina niin hauskoja luettavaa. Niin ja onhan tämäkin aloitus osoitus siitä kuinka pahasti naisen puutteessa ainakin palstan miehet ovat. Jos mies olisi tehnyt vastaavanlaisen aloituksen, tuskin olis saanut kahta vittuilevaa vastausta enempää.

D Heh, mut ehkä tämä onkin juuri sitä naisten hypergamiaa Ei joo luku- ja kirjoitustaito tee ketään älykkääksi. Tässä ketjussa on ehkä kaksi vastausta, jotka voisi ottaa edes jotenkin vakavasti? Eli ei nyt ihan viittäkymmentä miestä jonossa. Ihmetyttää myös se, että kaikella negailulla ainoastaan sahailee omia jalkojaan, se melko varmasti kostautuu jossain vaiheessa, jos naiset saavat miehistä tällaisen kuvan, itsellä ainakin treffailu innokkuus laskee, ätmien ainakin.

Ei taida rahkeet siihen riittää. Mä luiulen, että jopa palstaätmit tajuavat sen et täältä treffiseuraa hakevassa naisessa on jotain aika pahasti vialla. Siis siinä tapauksessa, että on hakemassa tosissaan eikä ole pilailemassa palstaätmien kustannuksella. Ja sitten taas palatakseen aloitukseen ja siihen seuranhakutyyliin. Tehdään aloitus minkälainen mies hakusessa, odotukset ja kriteerit yms. Laitetaan miehet "kilpailemaan" siitä, että kuka tulee valituksi.

Tuskin monikaan haluaa tulla valituksi sillä tavalla. Minä itse henkilökohtaisesti en ole tavannut ikinä niin erinomaista naista, että sellaiseen missään muodossa mukaan lähtisin. Lähtisitkö sinä, jos tilanne olisi käänteinen ja joku mies tekisi vastaavanlaisen aloituksen? Hirveetä kilpailua muiden naisten kanssa siitä, että kuka tulee valituksi treffiseuraksi Aloittajan tyyli on niin kylmä ja kova, ettei kukaan kiva ja normaali mies vastaisi siihen muutenkaan.

Nainen ei myöskään kertonut mitään itsestään, mikä herättää aina epäilyksiä. Lisäksi aloittaja tokaisi, että meneekin sitten kaverin kanssa syömään. Fiilis on se, että kuningatar on suvainnut laskeutua tänne meidän tavallisten kuolevaisten joukkoon ja antanut meille luvan viihdyttää itseään. Kukaan fiksu ei lähde sellaiseen mukaan. Ilmeisesti ilmeisesti on aloittaja itse. Sori jos ei napannut, mutta itsestäsi et paljon kertonut. Lista vaatimuksia miehelle käy ehkä luonteesi kuvauksesta, mutta mikään kirjoituksessa ei oikein sytytä.

Kierrän kaukaa tuollaiset keski-ikäiset naiset jotka valittelee, että hyviä miehiä ei löydy ja perään lista vaatimuksia miehelle. Joo, ikä olisi edes hyvä tietää.

Veikkaan että aloittaja on lähempänä 40v kuin 30v kun skaala on tuollainen. Vapaasti saa kysyä, vastaan jos olen sinusta kiinnostunut. Tässä muuten herää epäily, kun viestejä pukkaa aivan putkeen, että lähettäjänä on joku sama hlö. Joku, jolla ei ole tekemistä ja elämä hieman vajaata. No tämä ei tannut nyt johtaa mihinkään. Harmi, olisi ollut kiva tavata joku mukava mies ja käydä syömässä hyvin.

Taidat olla aikamoinen pullero, kun tuo ruoka tuntuu niin tärkeältä. Palsta on suht vilkas, ei ole epätavallista että viestejä tulee minuuttien aikavälillä toisistaan.

Tämä ei lakkaa hämmästyttämästä: Eivät nuo kriteerit olleet mitenkään kummallisia, oli määriteltynä normaali, terve ihminen.

Kelpaako miehelle ihan oikeasti kuka tahansa nainen? Tämän palstan perusteella ei ole olemassa tarpeeksi hyvää naista. Syödä on kaikkien pakko, oli sitten punkero tai ei, joten ei ole mikään ihme jos välillä tekee mieli hoitaa se nälkänsä pois jossain kivassa ravintolassa ainaisen kotikokkailun sijaan. Itsekin tekisi mieli joku päivä lähteä taas ulos syömään.

Sori, mutten ole sinusta kiinnostunut. Jos et osaa itsestäsi mitään kertoa ilman tenttaamista, niin ole mikä olet, ei nappaa. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä eräiden lukutaito. Täytän sun kriteerit, ainakin suuremmalta osin. Muhun saa yhteyttä profiilin kautta tai sähköpostitse osoitteen voi päätellä nimimerkistä. Kai sä jo löysit kaffeseuraa?

Aamusta asti täällä vaan "keskustelemassa" No ainakin keräät hirveesti vastauksia. Vastaa alkuperäiseen viestiin Helsinki treffeille tänään Heips kiva mies.

Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi. Viesti rikkoo tai kehottaa rikkomaan Suomen lakia, tai sisältää loukkaavaa sisältöä. Autamme sinut takaisin treffailun maailmaan. Entä mihin kannattaa mennä treffeille? Jostain syystä elokuviin meneminen on suosittu treffipaikka, mutta me emme suosittele pimeää salia tutustumistarkoitukseen. Korkeintaan opit mille kohtauksille treffikumppanisi nauraa tai on nauramatta, mutta muutoin on se melko huono paikka tutustumiseen.

Treffeille kannattaa mennä kahvilaan tai rauhalliseen baariin. Voitte nauttia kupilliset kahvia tai muuta paremmin jäätä murtavaa juomaa keskustelun lomassa.

Mikäli treffikumppanisi ei ole ollenkaan sellainen kuin kuvittelit, on kahvit nopeasti juotu ja pääsette molemmat jatkamaan matkaanne.

Kiusallisten tilanteiden ja muiden epämiellyttävien yllätyksien välttämiseksi älä tapaa uutta tuttavuutta suoraan hänen tai sinun kotonasi, vaan menkää neutraaliin ympäristöön. Moni saattaa ihmetellä treffien jälkeen, että onkohan hän nyt kiinnostunut minusta tosissaan vai ei?

Tai mietit kannattaako tapailua jatkaa, mikäli rakkaus ei heti vienyt jalkoja altasi. Pitäisikö odottaa, että hän lähettää minulle viestin ensin? Paljon on kysymyksiä ilmassa. Jo treffien aikana ja niiden päätteeksi on hyvä ilmaista, mikäli pidit tapaamisesta! Mikäli deittisi ei ennätä ensin, lähetä vaikka seuraavana päivänä neutraalihko viesti niitä näitä jutellen.

Keskustelu kyllä lähtee käyntiin, mikäli myös toista osapuolta kiinnostaa uusi tapaaminen. Jos toinen osapuoli ei halua lähteä toisille treffeille, se ei ole maailmanloppu. Älä lannistu, vaan siirry seuraavaan deittiehdokkaaseen - niin yksinkertaista se on.

Älä jää kieriskelemään itsesääliin, vaan varaudu siihen, että joudut käymään useammilla treffeillä ennen kuin tapaat sen sielunkumppanisi. Mikäli et itse halua toisille treffeille, on mahdollisen yhteydenoton tullessa varsin tyylikästä ja suoraselkäistä sanoa suoraan, mutta ystävällisesti, että jatko ei kiinnosta.

Mitäs sitten, kun on aika kutsua treffikumppani kotiisi ensimmäistä kertaa? Onko asuntosi deitinkestävässä kunnossa? Teimme tästäkin aiheesta hiljattain tutkimuksen ja koostimme vinkit siihen, kuinka valmistelet asuntosi treffejä varten! Ympäriinsä lojuvat tyhjät pullot ja astiat eivät takuulla ainakaan paranna mahdollisuuksiasi rakkaustarinan syntymiseen.

Usko tai älä, mutta olet sitä miten asut! Siisti asumus huokuu itsenäistä ja omillaan pärjäävää ihmistä. Mikäli et ole enää vuotias opiskelija-asuntolassa asuva nuorukainen, laita asuntosi siistiin kuntoon, niin vietät takuulla menestyksekkäämmät treffit! Treffailu kuulostaa joskus rakettitieteeltä, kun lueskelemme erilaisia artikkeleita ja pohdimme erilaisia kaavioita, miten missäkin vaiheessa tulisi toimia.

Tosielämän kokemuksemme mukaan parisuhteen syntyminen ei loppuviimein vaadi sen kummempia taikatemppuja, vaan kun ne kemiat kohtaavat, rakkaus kyllä hoitaa loput kuin itsestään! Olet nyt suorittanut treffailun lyhyen oppimäärän tämän lähes raamatun mittoihin paisuneen artikkelin myötä. Rekisteröidy siis Eliittikumppaniin, laita persoonasi peliin ja tutustu uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Mikäli kaipaat vinkkiä tai apua unelmakumppanisi etsinnässä, artikkelimme ja asiakaspalvelumme ovat täällä sinua varten!

Skip to main content. Eliittikumppanissa ja sen sisarsivustoilla yli 13 milj. Lähes yhtä suuri määrä miehiä ja naisia! Suomen kattavin deittiopas avustaa sinua Me Eliittikumppanissa emme tarjoa ainoastaan mainiota treffipalstaa, vaan myös oppaita sinkkuelämää viettäville suomalaisille.

Kuten moni muukin tavoittelemisen arvoinen asia elämässä, myös seuranhaku vaatii vaivannäköä, kärsivällisyyttä ja avointa mieltä. Jos kuitenkin kaipaat vinkkejä ja opastusta kumppanin hakuun, lähdetään purkamaan aihetta jakaen se seuraavaan 5 vaiheeseen: Deittipalvelun valinta Seuranhaku taitaa olla jo siirtynyt suurimmaksi osaksi internetin taruakin ihmeellisempään maailmaan.

Ja on selvää, että jotkut miehet ja naiset haluavat olla sinkkuja, koska avioliittoon sitoutumisessa on omat rasitteensa. Jotkut feministit yrittävät jauhaa sellaista höpöjuttua, että "mies haluaa aina iskeä naisen". Kun sanoo sen jo järkikin, että lähempi tuttavuus voi olla melkoinen rasite.

Etsi Toggle navigation Valikko. Keskustelu24 Suhteet Sinkut Helsinki treffeille tänään Helsinki treffeille tänään Emmakaisamarjaana 6. Ikäsi olisi jotain v. Olet oikeasti sinkku, varatut ja karanneet no thanks, ja olet valmis parisuhteeseen sen oikean osuessa kohdalle. Olet ok kunnossa ja näköinen, mikään salihirmu ei tarvitse olla, mutta jotain liikuntaa harrastat tai olet valmis aloittamaan.

Habituksesi ei ole muutenkaan jämähtänyt teinivuosiisi. Olet työssä ja sinulla on normi toimeentulo, ei ole väliä mitä teet. Osaat keskustella ja käyttäytyä ja olet mielummin seurallinen, kuin mököttävä. Et pode sellaisia neurooseja tai ongelmia, joiden ratkaisemiseen ei ihmisikä riitä.

Minä olen nainen ja kaikkea tuota sekä paljon muuta. Laita lyhyt esitely itsestäsi ja jatketaan s-postissa tarkemmin. Otti ja tuota Kertokaapas sinkku miehet, mitä kaikkea naisen tulisi olla, osata ja tehdä jotta teidät saisi ukkokullakseen" narrattua"? Sosiaalisuuden vaikeudet Olen saanut kritiikkiä pitkistä kirjoituksistani. Olen koskaan sitä saamaton atm. No en tiedä mikä on tuo atm, mutta ilmeiseti kuulut ikäryhmään, kun vastasit ja jos kokemuksesi naisista on mainitsemasi, niin kuulut myös ryhmään neurootikot ja muut ongelmaiset.

Vastaukseni on siis, etten anna. No miksi et voisi antaa sitä vanhaa vittuako silti minulle kun ei se käytöstä kulu! Pillu se miehen tiellä pitää. Kuu pillusta kesään ja puoli kuuta häpyhuulista. Turha tähän on sielullisuutta sotkea. Moikka, täytän kriteerit ja treffeille voisin lähteä. Kerros hieman millainen olet. Mikäs vika sinussa on, kun sun pitää etsiä treffiseuraa täältä? Jos olisit edes kohtuullisen näköinen ja edes suurin piirtein selväjärkinen, niin saisit varmaan treffikutsuja ihan oikeassa elämässä ja kasvotusten.

Kyllä, minuunkin voi treffikumppani pettyä. Sellaista se elämä on. Useimmiten niin ei ole kuitenkaan käynyt, päinvastoin minun on joskus hankala päästä eroon liian innokkaista kosiomiehistä. Mikä heissä on ollut vikana? Joissakin on ollut vikaa, jotkut ovat olleet minulle sopimattomia ja parin kanssa olen ehtinyt elää pitkän suhteen. Eikö sinulla ole kokemusta oikeasta elämästä?

Kriteerien kovuushan riippuu hylättyjen kosijoiden lukumäärästä. Esim 2 hylättyä ei kerro vielä mitään. Minulla on kyllä kokemusta sekä pitkistä suhteista että lyhyeksi jääneistä treffeistä. Mutta sitä en ymmärrä miksi luulet, että tältä palstalta saisit parempaa seuraa?!?? Tämä oli tällainen ex tempore ajatus. Syömässä voi olla kiva käydä kivan ihmisen kassa, vaikka se ei sen kummepaan johtaisikaan.

Jospa huhuiluuni vastasi joku kiva sinkkumies. Täällä on kaikenmuoliman hullut ja etsit pimpo seuraa, oletko pimpo itse??? Nainen voi sitten olla "kaikkea tuota ja paljon muuta": D Luu vetävän käteen: Onko sinulla nyt juoksut juostu ja tullut aika vakiintua? Harrastan juoksua, mitä nämä muut juoksut ovat? Aiot siis jatkaa vieraissa juoksua myös parisuhteessa?

Ei tuo sanonta tarkoita vieraissa juoksua. Meni mahikset tuossa työ ja ok näkinen sanoissa. Näin varmaankin tosiaan on. Uskottavuuttasi lisää höpöt jutut, joita näyt postaavan aíka ahkerasti.

Ei ole höpö juttu. Äidiltäni tulee aikamoinen perintö. Onko aloittaja tämä sama henkilö: Jotenkin en usko, että tuo oikea olisi osumassa kohdalle. Erittäin kliseinen ja kulunut termi.

Kaikki vain tapahtuu, mikäli galaksit kohtaa. Läpäisetkö ja oletko valmis laajamittaiseen turvallisuusselvitykseen, jonka lisäksi tarkastetaan pankkiasiasi ja järjestetään muutaman mainitsemattoman tahon haastattelu? Siis eri kaupunki, mutta ei kaukana. No jos olet niin varaton, että et voi omia kulujasi maksaa, niin sinulla ei ole riittävää toimentuloa. Kyllä mä voisin miehen elättää, olen sen verran hyväpalkkaisessa duunissa, mutta ensin täytyisi muuten rakastua mieheen.

Näillänäkymin viihdyn tosi hyvin Helsingissä ja kodissani, mutta koskaan ei voi tietää, mitä elämä tullessaan tuo. Neuroottiset mielenterveyspotilaat voivat etsiä seuransa muualta. Olen psyykksesti terve ja vahva ihminen. Suosittelen sinulle kaltaistesi seuraa, ymmärrätte paremmin toisianne. On ne trollit ihania. Mikäli toinen pyytää, pitää hänen olka valmis maksamaan, ei ainoastaan valmis hyötymään. Yrityslounas, jossa tiedustellaan toisia mukaan on aina omakustannus hintaan.

Ei taida trolli tietää, paljonko maksaa koti, piha, metsä ja puutarha. Psyykkisesti terve ja vahva ihminen suoltaa pikkaisen järkevämpää ulos aivan jossakin muualla kuin täällä.

Minä pystyisin järjestämään tämänkin. Jos mies välttämättä haluaisi tarjota, niin olisi eri juttu, mutta niin on käynyt vain kerran suomalaisen miehen kohdalla josta tuli sitten toka eksäni ja kaikki muut jotka niin ovat tehneet ovatkin olleet ulkomaalaisia.

Minusta aloittaja sanoi selvästi, että miehen tulee illallisella maksaa vain omat kulunsa. D Kerrankin nainen on aloitteellinen, ja te senkun kiukuttelette! Vie uskottavuutta jopa sinulta, m-i-e-s, tuo kukkoilu, röystäily ja itsensä pönkitys.

Muuten hyvä, mutta ylipäätänsä hänen koko kirjoituksessaan ole mitään logiikkaa, joten todennäköisesti avohoitopotilas ja mies. Minulla se menee näin, valitettavasti. En tiedä sinun seuralaistesi kasvatuksesta, mutta meillä se on ihan opetettu, eikä edes kantapään kautta.

On varmaankin joku ulkopuolinen, ei raukka tiedä mihin tuli. Ja onko toisaalta ihme, etteivät naiset pyydä miehiä ulos tee aloitteita , jos koko lysti pitäisi maksaa? Omansa kyllä aina voi maksaa, siihen aina varaudun.

Ulkopuolinen ja ei tiedä mihin tuli? Mikäli tämä olisi edes hiukan haiskahtanut aidolle, en olisi tähän edes vastannut. Koska tiesin mitä on luvassa, lähin saamaan oman sadistisen mielihyväni. Sutinaa varten löytyy treffit ja chatit.

Ulkopuolinen muutenkaan ei tietäisi, että yli puolet omaa monituisia ongelmia, juuri tällä palstalla. Onhan näissä toisinaan palkitsevaa huutaa metsään niin kuin se vastaa, mutta mitä noihin treffeihin tulee, niin se on aina tapaus ja tilanne kohtaista. Mikäli ollaan jo ulkona ja toinen pohtii syömistä tms. Kävelyllä ja käydäänkö kahvilla on eri merkitys kuin puhelin kouraan ja pyytämällä toinen puskista tai muuten puskista syömään.

Itse en oleta että toisella on rahaa, itse oletan että itselläni on varaa vaikka hän överiksi vetäisikin. Aloitteen teko ei liity treffeihin. Aloitteen tekeminen on ollut aina ilmaista.

Aloite voi tulla ihan puskista, oli se sheivattu sääri tai rinnat. Kyllä se naisen aloite taitaa tulla miehelle kalliimmaksi. Treffitkään ei välttämättä maksa mitään, mutta naisten aloitteesta melko normaali kaava on, vaikuttaa hyvältä ja juttukin luistaa, mikäli kiinnostsa niin johonkin parempaan ja rauhallisempaan paikkaan tekee yleensä mieli, eli käytännössä avaussyöttö otetaan kiinni ja halutessaan tehdään maali.

Kärjistetysti tissit paljaana ja jooh mä maksan, mihin mennään. Mjoo Mä seison tässä Manalan oven edessä. Mutta jos näytät Keiralta, niin voin syödä uudestaan.

Heh, aika heikosti menee sinulla Ensimmäisen viestin ei tarvitse sisältää mitään taikatemppuja tai iskulauseita, vaan osoita viestissäsi, että olet ylipäätään lukenut kumppaniehdokkaan profiilin.

Kysy vaikka lisää hänen harrastuksistaan tai muusta juuri häneen liittyvästä asiasta. Molemminpuolista keskustelua on nyt siis käyty ja kumppaniehdokas vaikuttaa mielenkiintoiselle? Suosittelemme rohkeasti tapaamaan deittisi kanssa kasvotusten melko pian. Parisuhde vaatii ainakin nykykäsityksen mukaan sen, että tullaan toimeen fyysisesti yhdessä ollessa.

Pidemmän välimatkan ollessa välillänne, kannattaa hyödyntää nykytekniikan mahdollistavia videopuhelupalveluita kuten Skypeä - näin saatte paremman ja realistisemman käsityksen toisistanne! Juttu siis luistaa netissä ja nyt olisi aika tavata ihan kasvotusten! Tilanne saattaa jännittää jopa kokeneempaa deittailijaa, joka on aivan normaalia. Mistä asioista kannattaa puhua treffeillä?

Moni pyrkii välttämään politiikasta ja uskonnosta puhumista keskittyen kevyempiin puheenaiheisiin. Lukaise lisää artikkelistamme, johon koostimme 25 vinkkiä puheenaiheista, joita treffeillä kannattaa kokeilla! Treffeille kannattaa pukeutua hyvin ja muutenkin laittautua siistin näköiseksi.

Kirjoittelin tutkimuksen inspiroimana 5 pukeutumisvinkkiä ensitreffeille valmistautuvalle sinkulle. Eliittikumppanissa on, kuten todettua, monenikäisiä sinkkuja. Keski-iän ylittäneet ja eläkeläiset ovat vahvasti kasvava käyttäjäryhmä ja olemmekin ehdottomasti sitä mieltä, että koskaan ei ole liian myöhäistä löytää uutta rakkautta.

Mikäli olet vanhempaan ikään ennättänyt sinkku ja sinulla on tullut taukoa deittailuun, lue nämä 5 vinkkiä varttuneempien treffeille. Autamme sinut takaisin treffailun maailmaan. Entä mihin kannattaa mennä treffeille? Jostain syystä elokuviin meneminen on suosittu treffipaikka, mutta me emme suosittele pimeää salia tutustumistarkoitukseen.

Korkeintaan opit mille kohtauksille treffikumppanisi nauraa tai on nauramatta, mutta muutoin on se melko huono paikka tutustumiseen. Treffeille kannattaa mennä kahvilaan tai rauhalliseen baariin. Voitte nauttia kupilliset kahvia tai muuta paremmin jäätä murtavaa juomaa keskustelun lomassa.

Mikäli treffikumppanisi ei ole ollenkaan sellainen kuin kuvittelit, on kahvit nopeasti juotu ja pääsette molemmat jatkamaan matkaanne. Kiusallisten tilanteiden ja muiden epämiellyttävien yllätyksien välttämiseksi älä tapaa uutta tuttavuutta suoraan hänen tai sinun kotonasi, vaan menkää neutraaliin ympäristöön.

Moni saattaa ihmetellä treffien jälkeen, että onkohan hän nyt kiinnostunut minusta tosissaan vai ei? Tai mietit kannattaako tapailua jatkaa, mikäli rakkaus ei heti vienyt jalkoja altasi. Pitäisikö odottaa, että hän lähettää minulle viestin ensin? Paljon on kysymyksiä ilmassa. Jo treffien aikana ja niiden päätteeksi on hyvä ilmaista, mikäli pidit tapaamisesta! Mikäli deittisi ei ennätä ensin, lähetä vaikka seuraavana päivänä neutraalihko viesti niitä näitä jutellen. Keskustelu kyllä lähtee käyntiin, mikäli myös toista osapuolta kiinnostaa uusi tapaaminen.

Jos toinen osapuoli ei halua lähteä toisille treffeille, se ei ole maailmanloppu. Älä lannistu, vaan siirry seuraavaan deittiehdokkaaseen - niin yksinkertaista se on. Älä jää kieriskelemään itsesääliin, vaan varaudu siihen, että joudut käymään useammilla treffeillä ennen kuin tapaat sen sielunkumppanisi.

Mikäli et itse halua toisille treffeille, on mahdollisen yhteydenoton tullessa varsin tyylikästä ja suoraselkäistä sanoa suoraan, mutta ystävällisesti, että jatko ei kiinnosta. Mitäs sitten, kun on aika kutsua treffikumppani kotiisi ensimmäistä kertaa?

Onko asuntosi deitinkestävässä kunnossa? Teimme tästäkin aiheesta hiljattain tutkimuksen ja koostimme vinkit siihen, kuinka valmistelet asuntosi treffejä varten!

Minun pillu treffit helsingissä -

Nyt olen Eliittikumppanin jäsen - mitä nyt? No perkele tottahan se on!. Tämä aloitus taas vaikuttaa taas jonkinlaiselta testiltä, joko oman haluttavuuden tai muun vastaavan. Ilmeisesti oma seksi kuva kauppa petonen on aloittaja itse. Onko aloittaja tämä sama henkilö: Minusta aloittaja sanoi selvästi, että miehen tulee illallisella maksaa vain omat kulunsa. Mikäli et itse halua toisille treffeille, on mahdollisen yhteydenoton tullessa varsin tyylikästä ja suoraselkäistä sanoa suoraan, mutta ystävällisesti, että jatko ei kiinnosta. Aloitteen teko ei liity treffeihin. Ikäsi olisi jotain v. Älä lannistu, vaan siirry seuraavaan deittiehdokkaaseen - niin yksinkertaista se on. Mikäli tämä olisi edes hiukan haiskahtanut aidolle, en olisi tähän edes vastannut. minun pillu treffit helsingissä